Minä, kaupungissa syntynyt ja kaupunkilaiseksi paatunut, olen alkanut kaivata luontoon. Ikävöin lintujen laulua, veden välkettä, puiden havinaa, hiljaisuutta, tuhansia tuoksuja ja onnellista kiireettömyyttä.

Luonto ei ole koskaan sopeutunut meidän kaupunkilaisten kiireiseen vauhtiin, vaikka talitaiset kovasti yrittävätkin laulaa aina vain nopeammin ja lyhyemmin. Silti tintitkin elävät luonnossa päivän ja vuoden kierron mukaan, jossa kaikki tapahtuu aikanaan, hitaasti, mutta varmasti. 

Tämä virtuaalimaailma on valheiden maailma. Yhdellä klikkauksella voit loihtia tietokoneesi näytölle kuvan kauniista kukasta, mutta luonnossa sitä täytyy odottaa. Ihmisellä ei ole kykyä taikoa oikeata kukkaa esille mullasta. Siemen täytyy ensin kylvää, sitten sitä täytyy hoitaa ja vain kärsivällisesti odottaa.

Voi kuinka kaipaankaan luonnon hitautta ja kärsivällisyyttä elämääni!

Olen liian kauan asunut tässä kerrostalopurkissa sulottuna tiiviisti neljän seinän sisälle. Välillä iskee kaipuu ulos jonnekin, minne vain, missä saisi olla rauhassa. Tänä kesänä olen turhaan etsinyt rauhaa. Joka puolella on ihmisiä! Lenkkipoluilla ei saa kulkea yksin, aina joku tulee takaa tai kulkee edellä. Se on toisaalta turvallista, mutta välillä sitä vaan haluaisi olla yksin, näkemättä yhtään ketään. Ja kun joskus on kaunis päivä ja haluaisin mennä jonnekin nurmikolle makoilemaan ja ihailemaan pilviä, niin sekään ei onnistu, koska varmasti joku muukin on keksinyt minun rauhallisen nurmikkoni.

Toki täältäkin löytyy hienoja ja rauhallisia luontokohteita, mutta minusta on jotenkin väärin, että niihin joutuu aina matkustamaan. Pitääkö minun aina erikseen lähteä luontoon? Enkö voisi asua sen keskellä. Kaipaan sitä kuuluisaa omaa tupaa. Omaa maaplänttiä, omaa metsää, omaa rauhaa. Toisaalta luonnon keskellä asuminen kuulostaa näin umpikaupunkilaisesta aika pelottavalta. Luonto on suuri tuntematon, jotain, mitä en voi hallita. Sitäpaitsi pelkään kuollakseni pimeää. Kaupungissa ei juuri koskaan ole pimeää ja pimeitä kujia on helppo vältellä. Mutta luonnon keskellä, valosaasteen ulottumattomissa on niiiiiiin pimeää. Kaunista, mutta pelottavaaa. Siksi on kai hyvä ja turvallista pysyä visusti kaupungin suojissa. 

No, onneksi minulla on lophtuna parveke ja pihapuussa lintuja ja oravia <3