Tämän blogin takaa löytyy 26-vuotias nainen, joka kirjoittaa selkeyttääkseen ajatuksiaan ja tullakseen enemmän omaksi itsekseen.

Tekisi mieli laittaa tähän joku irvistyskuva itsestäni, mutta jätän laittamatta :P

Niin kuin teksteistäni ehkä käy ilmi, uskon Jeesukseen, joka on sovittanut syntini ja palauttanut minut Jumalan yhteyteen. On helpottavaa tietää, etten koskaan ole yksin, vaan Jumala on aina kanssani! Silti se ei estä minua toisinaan kokemasta syvää yksinäisyyttä. Luulen, että kirjoittaminen on minulle lääkettä yksinäisyyteen ja oikeastaan melkein kaikkiin ikäviin tunteisiin. Kirjoittaminen lohduttaa.

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne." Näin alkaa Jesajan kirjan neljäskymmenes luku, jossa Jumala puhuu pakkosiirtolaisuuteen joutuneille israelilaisille.  Jos tästä blogista ei ole mitään muuta iloa kellekään, niin toivon, että tämä voisi tuoda lohtua jollekin. Ehkä ei kellekään muulle kuin minulle, mutta sekin on jo paljon. Me tarvitsemme lohtua ja toivoa. Tarvitsemme valonkipinöitä tummenevaan syksyyn ja tähän pimenevään maailmaan, jotta jaksamme uskoa, toivoa ja rakastaa. Kunpa tämä blogikin voisi olla pieni valonkipinä synkkyydessä..