Tänään puhkesin itkuun ihan yks kaks yllättäen, noin vain kesken palaverin seurakunnalla. En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui. Toki olin väsynyt, mutta odottamaton itkukohtaus hämmensi minua silti. Olisin tahtonut olla yksin kotona, enkä siinä niin, ihmisten katseltavana. En saanut sitä loppumaan. Itkin vessassa ja vain vaivoin sain itseni kootuksi sen verran, että uskaltauduin tulemaan sieltä ulos, silmät punottaen.

Kaikista hämmentävintä on, etten edelleenkään tiedä miksi ja mitä itkin. Ei ole mitään näkyvää syytä. En loukkaantunut mistään, mikään ei koskettanut minua, en ajatellut mitään erikoista, enkä kokenut erityistä Pyhän Hengen läsnäoloa. En ymmärrä mikä on voinut laukaista itkukohtauksen, sillä minulla ei ole tapana itkeä tuolla tavoin julkisesti. Elokuvateatterin hämyssä itken kyllä, tai kotona yksin hyvää kirjaa lukiessani, erityisesti viimeisillä sivuilla. Mutta miksi juuri tänään, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, kyyneleet murtautuivat esiin?

Taidan olla melkoisen väsynyt. Olen varmaan padonnut lliikaa tunteita sisälleni. Itku ei ole kaukana nytkään. Hyvää yötä, hyvät lukijat, menen itkemään ja ihmettelemään.