Olen kyllästynyt siihen, että tietyt asiat ovat seuranneet mukanani kaikki nämä vuodet ja tuntuu, etten ole päässyt niissä yhtään eteenpäin. Aina vain pyörin samojen teemojen äärellä ja hakkaan päätäni seinään. Yksi tällainen asia on epävarmuus. 

Olen kroonisesti epävarma ja epävarmuudesta on tullut jo osa identiteettiäni. Päätöksentekoni on jatkuvaa jahkaamista edestakaisin ja huomaan välillä hakevani ulkopuolista vahvistusta asioille, mitä teen. Haluaisin tietää selvästi mitä itse tahdon ja olla varma ja luottavainen erilaisissa tilanteissa. Varmuuden ja luottavaisuuden sijaan minua kuitenkin hallitsee kalvava epävarmuus, epävarmuus kaikesta ja kaikessa. Se syö minua sisältäpäin ja vie voimiani aivan turhaan. 

Erityisesti ihmissuhteissa ja vieraammissa sosiaalisissa tilanteissa tunnen itseni välillä valtaisan tyhmäksi, pieneksi ja epävarmaksi. Mikä on oikein? Mikä on hyvää? Mitä oikeastaan tahdon ihmissuhteilta? Kaipaan selviä sääntöjä, ja ihmissuhteissa ei välillä ole mitään järkeä. Miksi luotan intuitiivisesti johonkin ihmiseen, mutta toiseen en ja mistä tiedän onko intuitioni oikea? 

Olen epävarma myös siitä, mitä todella haluan elämältä. Haluaisin ystäviä, mutta on vaikea päästää ihmisiä kovin lähelle. Olen helposti varautunut ja sulkeutunut, joskus hiljainenkin, mikä ei johdu pelkästään siitä, etten haluaisi puhua ja jakaa ajatuksiani, vaan ennemminkin siitä, että olen niin epävarma..